| Osteopatian historia
Osteopaattinen hoitofilosofia on kehitetty Yhdysvalloissa.
Vuonna 1874 Andrew Taylor Still (1828-1917) toi julkisuuteen
kehittämänsä uuden hoitomuodon, jonka
nimesi osteopatiaksi.
| Sana
osteopatia koostuu kahdesta kreikankielen sanasta;
OSTEON
luu ja PATHOS,
sairaus tai tauti. *1
Sana tarkoittaa siis luiden suhdetta sairauteen,
sen syyhyn ja paranemiseen. *2
Andrew Taylor Still toimi lääkintäupseerina
Amerikan sisällissodan aikana, mutta hänen
lääketieteellisen koulutuksensa tasosta
ei tiettävästi ole todisteita. Stillin
vaimo ja lapset kuolivat epideemiseen aivokalvontulehdukseen,
jonka jälkeen hän tyytymättömänä
sen aikakauden lääketieteen toimintaperiaatteisiin
alkoi soveltaa manuaalisia hoitoperiaatteita käytäntöön.
*3 |

Andrew Taylor Still:
rakenne ohjaa toimintaa |
| |
|

|
Englantilainen
fysiologi (1865-1947) lähti hakemaan Stilliltä
apua keuhkotautiinsa. Parannuttuaan Stillin hoidossa
hän opiskeli itsekin osteopaatiksi ja myöhemmin
myös lääkäriksi. Myöhemmin
J.M.Littlejohn muutti takaisin Englantiin pitämään
vastaanottoaan ja perusti Euroopan ensimmäisen
osteopaattikoulun, British
School of Osteopathy (BSO), joka toimii Lontoossa
edelleenkin.
|
John Martin Littlejohn:
toiminta ohjaa rakennetta |
| |
|
J.M.Littlejohnin
oppilas (1907-) on nykyajan merkittävimpiä
Stillin hoitofilosofian seuraajia. Vielä
yli 90-vuotiaana hän edelleen tekee hoito-
ja opetustyötä. |

|
John
Wernham: Suomen Osteo-paattiliiton opintopäivillä
vuonna 1997 |
| |
|
|

Christer Pellas |
Suomeen
osteopatiakoulutuksen toi Christer Pellas (1945-),
joka opiskeli Lontoossa Andrew Still Collegessa
diplomiosteopaatiksi ja myöhemmin täydensi
opintojaan Ruotsissa. Suomessa Pellas aloitti
v.1988 osteopatiakoulutuksen, joka jatkuu edelleen
Luontaislääketieteen
Instituutti Kaironissa Helsingissä. |
|
AOA:n (American
Osteopathic Assosiation) mukaan Andrew Still'in
NELJÄ OSTEOPAATTISTA PÄÄPERIAATETTA
1. Ihminen koostuu kehosta, mielestä ja hengestä,
jotka tulisi käsittää kokonaisuutena
2. Keho on itsesäätävä, itseparantava
ja sillä on pyrkimys terveyteen
3. Rakenne ja toiminta ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa
nähden
4. Osteopaattinen hoito perustuu näiden pääperiaatteiden
ymmärtämiseen siitä, että keho on
itsesäätyvä yksikkö ja rakenteen
ja toiminnan välillä on vuorovaikutussuhde
*4
*Kirjallisuusviitteet
1. Lääketieteen
termit, Duodecim 1999, Gummerus Jyväskylä
2. The Theory of Osteopathy, E.E.Tucker ja P.T.Wilson
1936, käännös Veikko Vuorela 1994
3. Klassisen osteopatian perusteet, Christer Pellas,
Natura Medicina Oy, 1997
4. Foundations for osteopathc medicine, executive editor
R.C. Ward
Lue
lisää: Osteopaattinen
hoito
|